Ikäihmisten digitaidot ovat olleet viime aikoina paljon esillä. Riippumatta siitä, missä yhteydessä asiasta on puhuttu, on tärkeää, että digitaitoihin kiinnitetään huomiota.

Digitaidot ja medialukutaito kulkevat käsikädessä. Molempia tarvitaan. Mitä paremmin ihminen oppii käyttämään eri laitteita ja ohjelmia, sitä useampaan mediaan hän pääsee käsiksi. Tämän lisäksi tarvitaan jatkuvaa ymmärrystä siitä miten eri medioiden sisältöä voi tulkita ja onko tieto peräisin luotettavista lähteistä.

Lapin yliopiston tutkimuksessa on havaittu, että yksilöllinen ohjaus, vertaisoppiminen ja opastettavan tarpeista lähtevä opastus ovat keskeisiä mediakasvatuksessa.

Senioreiden digiopastus perustuu tällä hetkellä pääosin vapaaehtoisten vertaisopastajien antamaan opastukseen. Tärkeintä ei varsinaisesti ole tekniikka, vaan oppimisen motivaation ja innostuksen ylläpitäminen. Opastaja neuvoo, ei tee puolesta.

Suomessa senioreille suunnattua opastusta järjestävät useat kansalais- ja eläkeläisjärjestöt. Opastusta pyritään järjestämään sinne missä ihmiset ovat. Parhaiten tunnetaan Senioreiden tietotekniikkayhdistysten (Enter ry, Mukanetti ry, Joen Severi ry, Savonetti ry) toiminta, mutta löytyy myös lukuisa määrä opastuspaikkoja, joita muut järjestöt pyörittävät yksin tai yhdessä. Useat järjestöjen digihankkeet tekevät ansiokasta työtä uusien opastajien perehdyttämisessä ja kunnilta löytyy myös omaa opastusta kirjastoissa kaikenikäisille kansalaisille.

Senior Surfin listaamat opastuspaikat löytyvät SeniorSurf- verkkosivuilta www.seniorsurf.fi. Sivuilta löytyy lisäksi opastusmateriaalia ja ohjeita sekä toimintamalli opastustoiminnan käynnistämiseksi. Opastajaksi voi ryhtyä, vaikka digitaidot eivät olisikaan täydelliset ja opastuksen voi aloittaa jo parin-kolmen opastajan voimin. Pienemmilläkin taidoilla voi auttaa muita eteenpäin ja taidot karttuvat parhaiten opastusta tekemällä uusien kysymysten parissa. Opastukseen tuleminen on monelle pelottavaa, kun omat taidot tuntuvat niin vähäisiltä. Matalan kynnyksen opastuksessa pyritään siihen, että kuka tahansa uskaltaa astua kynnyksen yli.

Ole yhteydessä, jos tarvitset apua opastustoiminnan käynnistämisessä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Liisa Tiainen
Senior Surf -toiminnan johtava asiantuntija

Lue lisää Lapin yliopiston IkäihME-hankkeen tutkimuksen tuloksista

Kuuntele Kuka mediakasvattaisi aikuisia? –podcast

Mediataitokoulun blogi

Mediataitokoulun blogista löydät kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia mediakasvatukseen ja mediankäyttöön liittyviä ilmiöitä. Blogikirjoitukset tarkastelevat mediaa eri näkökulmista kirjoittajan asiantuntemuksen mukaan. Blogiin kirjoittavat pääasiassa Finnish Safer Internet Centren työntekijät, mutta myös vierailevat tähdet.

Mediataitokoulun blogiarkisto

Mediataitokoulun vanhalta blogialustalta löydät 40 blogikirjoitusta vuosilta 2012-2015.