Oppimiskokonaisuuden tavoitteena on auttaa hahmottamaan, miten media liittyy kestävän kehitykseen tavoitteisiin, erityisesti ympäristötietoisuuteen ja ilmastonmuutokseen. Oppimiskokonaisuuden tarkoituksena on saada oppilaat hahmottamaan, että medialla on vaikutuksia sekä ympäristöön että ihmisten näkemyksiin ympäristöstä.
Materiaali on suunnattu ensisijaisesti alakoulussa toimiville opettajille. Materiaalin tehtävät on kohdennettu erityisesti 3.–4.-luokkalaisille, mutta niitä voi hyödyntää myös muilla luokka-asteilla.
Materiaalissa käsitellään:
- Median yhteyttä ympäristöön ja ilmastoon
- Kuvaamiseen ja kuvien julkaisemiseen liittyviä valintoja
- Mediasisältöjen kriittistä arviointia
Käsiteltävät teemat kytkeytyvät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Kokonaisuus nivoutuu laaja-alaisiin tavoitteisiin Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Monilukutaito (L4), Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5) ja Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7). Oppimiskokonaisuuden voi yhdistää esimerkiksi ympäristöopin, yhteiskuntaopin tai äidinkielen sisältöjen opetukseen. Kokonaisuus soveltuu myös hyödynnettäväksi monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin.
Oppimiskokonaisuus kytkeytyy myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Erityisesti kokonaisuus liittyy kestävän kehityksen tavoitteeseen 13 Ilmastotekoja, koska oppimiskokonaisuuden tavoitteena on medialukutaidon kautta lisätä tietämystä ilmastonmuutoksesta.
Teksti ja kuvat: Olivia Ranta
Johdanto
-
Ympäristötietoisuuden ja mediakasvatuksen yhdistävästä lukutaidosta voidaan käyttää nimitystä ekomedian lukutaito (ecomedia literacy). Se tarkastelee, miten media ja viestintäteknologiat vaikuttavat ympäristöön ja ihmisten käsityksiin, arvoihin ja toimintaan ympäristöä kohtaan.
Ekomedian lukutaito on monitieteinen ja osallistava lähestymistapa, joka yhdistää mediatutkimuksen, ympäristötieteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Se tarjoaa konkreettisia työkaluja opettajille, jotka haluavat sisällyttää ilmastokasvatuksen, kestävän kehityksen ja median kriittisen tarkastelun osaksi opetustaan.
Kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisun kehittämisen kautta ekomedian lukutaito tarjoaa oppilaille keskeisiä taitoja tulkita mediarepresentaatioita ympäristöaiheista ja tunnistaa esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvää disinformaatiota.
Mediarepresentaatioiden lisäksi ekomedian lukutaitoon liittyy olennaisesti myös ympäristöaiheisten mediasisältöjen tuottaminen. Ympäristöaiheisia mediasisältöjä tuottaessa tuetaan samalla oppilaiden kasvua aktiivisiksi ja ympäristötietoisiksi kansalaisiksi.
Ekomedian lukutaidon olennainen sisältö on myös ymmärrys siitä, millaisia ympäristövaikutuksia medialla itsellään ja viestintäteknologioilla on. Tähän lukeutuvat esimerkiksi datakeskusten energiankulutus, elektroninen jäte ja laitteisiin tarvittavien mineraalien louhinta. Nämä aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä, luonnon tuhoutumista, veden niukkuutta ja myrkyllisiä päästöjä.
Tämä oppimiskokonaisuus keskittyy auttamaan oppilaita hahmottamaan, että media vaikuttaa niin ympäristöön kuin käsityksiimme ympäristökysymyksistä. Aihetta lähestytään ekomedian jalanjäljen ja ekomedian mielenjäljen käsitteillä:
Ekomedian jalanjäljellä tarkoitetaan media- ja viestintäteknologian ympäristöjalanjälkeä, johon kuuluu energiankäytön, luonnonvarojen louhinnan, laitteiden valmistuksen, kuljetuksen ja hävittämisen sekä sisällön luomiseen ja jakeluun liittyvien datakeskusten ja infrastruktuurin vaikutukset.
Ekomedian mielenjäljellä tarkoitetaan sitä, miten tiedotusvälineet muokkaavat käsityksiämme, arvojamme ja ympäristöön liittyvää käyttäytymistämme. Siihen kuuluu se, miten tiedotusvälineiden kuvaukset luonnosta, ympäristökysymyksistä ja kulutuksesta vaikuttavat käsitykseemme ihmisen ja ympäristön välisestä suhteesta.
Lue lisää ekomedian lukutaidosta:
Antonio Lopez. (2024) Ecomedia Literacy & SDGs: A Handbook for Higher Ed. SDG and Ecomedia Literacy Ebook – ecomedialiteracy.org
Tehtävät
-
Tehtävän voi toteuttaa yhdessä koko ryhmän kanssa tai jakaa ryhmän pienempiin ryhmiin. Tehtävän materiaalina toimii isommat julisteet median jalanjäljestä ja mielenjäljestä sekä näihin liittyvät kuvakkeet median vaikutuksista (Liite 1_Ekomedian jalanjälki ja mielenjälki). Liite sisältää materiaalit oppimiskokonaisuuden ensimmäiseen tehtävään. Materiaaliin kuuluu:
- Ekomedian jalanjälki -juliste ja siihen liittyvät kuvakkeet: tehtaat ja datakeskukset, elektroninen jäte, mineraalien louhinta ja veden kulutus.
- Ekomedian mielenjälki -juliste ja siihen liittyvät kuvakkeet: uutiset, disinformaatio, sosiaalinen media, kulttuuri (pelit, elokuvat, musiikki), kuluttaminen ja yhteiskunnalliset liikkeet/vaikuttaminen
Tulosta tarvittava määrä julisteita ja kuvakkeita (yksi kutakin per ryhmä), ja leikatkaa kuvakkeet irti.
- Keskustelkaa opettajajohtoisesti siitä, että media, mediatuotteet ja mediateknologiat voivat vaikuttaa sekä ympäristöön että ihmisten käsityksiin ympäristöstä.
- Yhdistäkää median vaikutuksia koskevat kuvakkeet oikeaan julisteeseen sen mukaan, koskevatko vaikutukset ympäristöä vai ihmisten näkemyksiä ympäristöstä. Kuvakkeet voi kiinnittää julisteisiin esimerkiksi teipillä tai liimalla.
- Keskustelkaa lopuksi, miten eri asiat vaikuttavat ympäristöön tai käsityksiin ympäristöstä.
- Jättäkää valmis juliste luokan seinälle, jotta oppilaat voivat palata siihen myös myöhemmin.
-
Tehtävän tavoitteena on tutkia toiminnallisesti, miten ympäristön tilasta voi kertoa valokuvan keinoin ja pohtia, millaisia valintoja valokuvia otettaessa ja jaettaessa tehdään.
Tehtävää varten oppilaat tarvitsevat jonkin laitteen, jolla ottaa valokuvia.
- Katselkaa uutiskuvia ympäristöstä.
- Keskustelkaa, mitkä kuvat kertovat, että ympäristö voi hyvin ja mitkä kuvat kertovat, että luonto voi hyvin. Pohtikaa yhdessä, mitkä asiat vaikuttavat tähän.
- Lähtekää koulun lähiympäristöön. Oppilaiden tehtävän on ottaa ympäristöstä kaksi erilaista kuvaa:
- Kuva, jolla yrittää näyttää, että ympäristö voi hyvin.
- Kuva, jolla yrittää näyttää, että luonto voi huonosti.
- Katselkaa kuvia koko ryhmän kanssa tai pienemmissä ryhmissä. Pohtikaa:
- Onko kuvissa eroja?
- Mikä kuvissa kertoo ympäristön hyvästä tilasta?
- Mikä kuvissa kertoo luonnon huonosta tilasta?
- Millaisia valintoja oppilaat tekivät kuvia ottaessa?
- Pohtikaa, millaisia valintoja uutisissa käytettävissä kuvissa on tehty.
- Kuka kuvan on ottanut?
- Miksi kuva on otettu?
- Mitä kuvalla halutaan kertoa?
- Mitä kuvassa ei mahdollisesti näytetä?
-
- Etsikää tietoa netistä tai koulun käyttämistä oppimateriaaleista: mitkä asiat vaikuttavat ympäristön saastumiseen ja ilmastonmuutokseen.
- Etsikää tietoa ja pohtikaa tekoja, joilla ympäristöä voisi suojella tai ilmastonmuutosta hidastaa.
- Mitkä teoista ovat sellaisia, jotka juuri teidän luokkanne tai koulu voisi tehdä?
- Mitkä teoista ovat sellaisia, jotka jokin yritys tai valtio voisi tehdä?
- Valitkaa yksi luokan/koulun ja yksi yhteiskunnan teko. Pohtikaa, miten teot voisi esittää valokuvina. Valokuvatkaa molemmat teot.
- Kirjoittakaa valokuville kuvatekstit.
- Pitäkää lopuksi näyttely kaikista kokonaisuuden aikana otetuista valokuvista. Valokuvat voi jättää myös luokan seinille esille!
Valokuvaamisen voi korvata myös esimerkiksi piirroksilla, sarjakuvilla tai videolla.
Lisää tietoa visuaalisesta mediakasvatuksesta löydät esimerkiksi Mielen kuvittajat -oppaasta.